torstai 24. joulukuuta 2015

Muisto punaisesta joulusta


Tänä vuonna, kun lapsen kuolemasta on kulunut 3,5 vuotta, menin ulkovarastoon ja kaivoin varaston taaimmaisesta nurkasta alimmaisen laatikon ja toin sen sisälle. Pölyttyneen laatikon, jonka päällä luki JOULU ja joka on ollut esillä edellisen kerran vuonna 2011.

Joululaatikossa oli paljon punaisia koristeita ja liinoja. Useita kullan värisiä enkeleitä.

Laatikossa oli myös taivaslapseni tekemä joulupiirrustus. Se on kuulunut joulukoristeisiini monta vuotta, laitoin sen aina jonnekin esille, koska minusta se oli tosi hieno.

Katselin sitä kaikkea punaista ja ajattelin, että minun jouluni ei tule koskaan enää olemaan punainen.


Minulla on kyllä joulu, se on valkoinen, tunnelmallinen, tuikkiva ja kaunis. Mutta punainen se ei ole.

Täksi jouluksi en enää ehtinyt kehystää taivaslapsen piirustusta, teen sen sitten joulun jälkeen. Kaivan sitten kerran vuodessa taulun esille, muiston menneistä punaisista jouluista. 

Tänä vuonnakin olin joulukonsertissa ja ihan yhtä suuressa tunnekuohussa kuin viimeisinä edellisinä vuosinakin. Tällä kertaa oman suruni kuitenkin ylitti ajatus vieressä istuvan naisen ilosta ja kiitollisuudesta, hän valmistautui jouluun ensimmäistä kertaa elämässään äitinä.

En tiedä menenkö tänä jouluna hautausmaalle. En ostanut edes hautakynttilää. Ei minun lapseni siellä ole. Hän on kanssani, kun kuuntelen kotona joululauluja. Hän on kanssani, kun ystävänsä kertoo omasta joulustaan ja tunnelmistaan, ikävästä ja ilosta. Hän on kanssani, kun katson hoitokoiran pohjattoman syviin ruskeisiin silmiin ja tunnen suurta rakkautta.