maanantai 15. helmikuuta 2016

Värejä elämässäni

Muistan niin hyvin kuinka lapseni kuoleman jälkeen etsin blogia, jossa äiti kertoisi miten elämä voi jatkua sen jälkeen, kun lapsi on kuollut.

Eräs blogi tulikin haulla itsemurha. Blogissa kirjoitettiin muistaakseni puutarhasta ja talon kunnostamisesta. En ymmärtänyt sitä lainkaan. Miten joku voi tägätä blogiin itsemurha ja puhua kukista? Kesästä? Silmäilin sitä ja totesin ettei se kertonut minun maailmastani, se kertoi utopiasta, se kertoi sellaisesta elämästä, johon minulla ei olisi enää koskaan osuutta eikä pääsyä.

Olin väärässä. Onneksi.

Tänään on esikoiseni 25-vuotissyntymäpäivä ja minä olen niin paljon elämässä kiinni kuin ihminen voi ikinä olla.

Vietän keittiössä useita tunteja viikossa, opettelen edelleen uusia vegaanisia resptejä ja ruokia. Haluan hurmata läheiseni vegaanisella ruoalla ja helpottaa heitä valitsemaan (minun arvomaailmani mukaisia) eettisesti  kestäviä ruokia. Ravintovalmentajani motto oli: älä laske kaloreita, laske värejä!

Viime viikolla olin naapurin kanssa sauvakävelemässä neljä kertaa, tänään menemme taas. Kehoni ja mieleni nauttii jokaikisestä sauvotusta askeleesta, vaihdetusta ajatuksesta ja sisäänhengitetystä ulkoilman hapesta.

Olen löytänyt Punaisen ristin Kontti-kirppiksen ja ostan sieltä kaiken, mitä tarvitsen ja mitä sieltä vain löytyy. Tämäkin toiminta myötäilee minun nykyistä arvomaailmaani. Miksi ostaa uudet ulkoiluvaatteet kaupasta, kun kirppikseltä ne voi myös ostaa?

Ensi viikolla vietämme perheen kanssa hiihtolomaa isossa hirsitalossa, reissuun lähtee lapset kumppaneineen. Ja minä. Puhuimme reissusta tammikuussa, ja puolisoni ehdotti, että minä voisin kyllä tulla mukaan. Olin hämmentynyt ehdotuksesta ja yritin ymmärtää, että minä todella voisin lähteä mukaan. Ajatus on ollut täysin mahdoton ja minun elämääni kuulumaton nämä viimeiset vuodet, mutta nyt se olikin oikein hyvä ehdotus. Minä lähden perheen hiihtolomalle mukaan ja odotan suurella ilolla sitä nyt.

Akupunktiohoidot loppuivat viime kesän syöpäepäilyihin ja kohdunpoistoon. Tänään laitoin viestin tutulle ihanalle akupunktiohoitajalle ja kysyin vapaita aikoja. Minun elämässäni seuraava iso asia on vierottautuminen tupakasta ja luotan akupunktion apuun todella paljon.

Terapia jatkuu edelleen, nyt minulla on terapiaa takana kaksi vuotta ja kolme kuutautta. Minä tiedän, olen siitä aivan varma, etten voisi näin hyvin kuin nyt voin ilman terapiaa ja juuri minulle sopivaa terapeuttia, ihmistä.

Olen löytänyt uuden värin; kirkaan punaisen. Tai oikeastaan väri löysi minut. Viime syksynä yllätin itseni ostamalla punaiset verkkarit. Sitten perin poikani vanhan hupparin, punainen sekin. Ystävältä sain joululahjaksi punaiset villasukat. Pari viikkoa sitten ostin tuolta aiemmin mainitsemastani Kontti-kirppikseltä viisi tai kuusi kirkkaan punaista puseroa. Lapsen kuoleman jälkeen luin paljon kaikenlaista, myös chakroista. Jossain kirjassa kerrotiin värien vaikutuksesta chakroihin. Luin kirjaa ja katsoin mustia vaatteitani. En muista enää mitä punaisen värin vaikutuksesta sanotttiin, minulle se väri edustaa tänään vahvaa elämänhalua ja -iloa. Se on myös vahva julistus: minä olen!

Näin minä kirjoitan kaikesta muusta paitsi taivaslapsestani.

Jos kirjoittaisin tänään lapsestani, niin ehkä kirjoittaisin näin:

hän on jokaisessa hengenvedossa
hän on jokaisessa silmänräpäyksessä
hän on jokaisessa onnen ja ilon täyttämässä hetkessä
hän on jokaisessa auringon säteessä
hän on jokaisessa ystävällisessä eleessä
hän on jokaisessa naurun purskahduksessa

hän on osa minua
ja
minä olen osa häntä