maanantai 17. lokakuuta 2016

Watch me rising

Olen kaunis.
Olen vahva.
Selviydyn mistä tahansa.
Olen turvassa.

Tämän vuoden teemanani on ollut saada yhteys kehooni. Oppia tuntemaan se samalla lailla kuin olen terapiassa tutustunut sisimpääni. Haaveeni ja toiveeni on, että joku päivä olen yksi, olen minä. Ei erillistä mieltä ja kehoa, vain minä.

Olen jumpannut, sauvakävellyt, hengitellyt, käynyt osteopaatilla ja akupunktiossa.
Tänä syksynä olen aloittanut pilateksen ja joogan.

Minulla on ollut paljon opettajia, joista jokaiselta olen oppinut jotain. On yhteistuntien vetäjiä ja kaksi eri ihmistä on antanut yksityistunteja. Paljon puhetta ja paljon erilaisia asentoja.

Turhautumista (en osaa, en taivu, en ymmärrä, en uskalla, en opi koskaan, en pysty) ja iloa (wau, pystyn tähän, tämä menee nyt paremmin, voiko tällaisessakin asennossa olla, taivun paljon paremmin kuin ennen, olen kehittynyt) on mahtunut paljon näihin hetkiin.

Ihan yhtä lailla kuin koin, että minua johdatettiin veganismiin lukuisin eri tavoin, koen myös että minua on johdatettu joogaan.

Seisoin eilen joogatunnilla peilin edessä yhdellä jalalla ja katsoin ihaillen itsenäni. 

Olen kaunis (juuri sellaisen kuin tänään olen)
Olen sopusuhtainen
Pystyn tähän

Olen ehkä odottanut koko elämäni ajan tätä kokemusta, että minä olen hyvä tällaisena kuin tänään olen. Ryppyineni, löysine nahkoineni, pahkuroineni, muotoineni tai muodottomuuksineni, ihan kaikkineni olen kaunis ihminen. 

Yleensä emme joogatunnilla tai yksityisopetuksessa kotona katso peiliin. Usein olen silmät kiinni, keskityn kuuntelemaan miltä minusta tuntuu, mitä kehoni minulle kertoo. Eilen oli poikkeus ja se olikin hieno poikkeus, minun piti saada tuo kokemus.

Oli ihanaa katsoa yhdellä jalalla seisovaa minää hyväksyvästi ja rakastavasti. 

Olen saanut elämääni sellaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät rikkonaisuuteni ja osaavat lempeästi auttaa minua eheytymään. En voi sanoin kuvailla sitä kiitollisuuden tunnetta, joita koen tänään terapeuttiani ja PT:a kohtaan (PT on nimenä tässä tapauksessa vähättelevä, hän on nuorestä iästään huolimatta moniosaaja: toistaiseksi hän on ollut minun ravintovalmentaja, fysioteraupeutti, PT ja joogaohjaaja).






tiistai 4. lokakuuta 2016

En muista enää

"Kumpi tuntuu sinusta paremmalta, silitys tästä vai tästä?"

"En muista enää."

Olimme puolison kanssa mökillä viikonloppuna ja touhusimme aika paljon kaikkea mukavaa mökkihommaa yhdessä. Mieleeni tulvahti sellainen hellyydenaalto häntä kohtaan, ja olisin halunnut halata häntä. Sen sijaan sanoin jotain ihan hölmöä ja epätotta hänen pituudestaan.

Milloin minusta tuli tällainen ihminen, joka ei halaa vaikka tekee mieli halata?

Hämmästyin tästä omasta reaktiostani tai oikeastaan sen puutteesta. Mietin meidän välisiä hellyydenosoituksia ja kauhukseni ja erittäin surullisena tajusin, etten koskaan, siis moneen vuoteen ole häntä silittänyt tai hellitellyt. En lapseni kuoleman jälkeen.

Miten minusta tuli tällainen ihminen, joka ei osoita hellyyttä puolisolleen?

Puolisoni kyllä nykyään silittää minua ja hieroo kipeitä lihaksiani, jopa ihan pyytämättä. Päätin tuolla mökillä, että illalla minä silitän häntä, oma-aloitteisesti ja hellästi. Halusin, että hänestä tuntuisi oikein mukavalta, ja siksi kyselin etukäteen ohjeita.

Mutta hän ei muistanut enää.

Minun sydämeni meinasi murtua. Vieläkin itkettää, kun ajattelen tuota hetkeä. Olen ollut niin pitkään niin rikki ja tarvinnut niin paljon huomiota ja lohdutusta etten ole kerta kaikkiaan pystynyt huomioimaan toista ihmistä lähelläni.

Minä haluan olla taas ihminen, joka osoittaa hellyyttä silloin kun siltä tuntuu.



maanantai 3. lokakuuta 2016

Vapaana taivastiellä

Makasin eilen rannalle nostetun laiturin päällä mökillä ja katselin taivaalle.

Ajattelin, että maailma on juuri niin kaunis tai ruma kuin on katsojan näkökulma.



Ajattelin, että minun maailmani on kaunis. Kun kirjoitan maailmasta, en ajattele pelkästään maapalloa tai edes maailmankaikkeutta. Ajattelen sitä pyhää, joka on kaiken taustalla ja joka on ehdoton rakkaus.

Tällä maapallolla on paljon rumaa ja julmaa, monasti vaikeasti ymmärrettävää. Minua lohduttaa se, että sitäkin isompi on tämä Ehdoton Rakkaus, joka tarkkailee kuinka me ihmiset täällä parhaamme mukaan keskitymme joko hyvään tai pahaan, rakentamaan tai tuhoamaan.

Minua helpottaa suuresti ajatus siitä, ettei se ole Jumalan käsissä mitä pahaa täällä ihmiset tekevät; se on ihan meidän ihmisten omissa käsissä.

Minulla on jäljellä enää kaksi terapiakertaa, sitten on kolme vuotta kulunut. Koen olevani täysin valmis lopettamaan terapian. Koen terapian olleen elämäni merkittävin asia lapseni kuoleman jälkeen. Olen tuossa huoneessa kokenut niin monta niin uskomatonta hetkeä, että minulla riittää pohdittavaa niissä loppuelämäni ajaksi.

Jatkan matkaani tässä elämän ja elämien spiraalissa. Loppumatkani nimi on Vapaana taivastiellä.

Minä tiedän minne haluan, missä on minun kotini.
Minä tiedän minkälaisena matkaani teen.
Minä tiedostan valinnanvapauteni.
Minä lähden loppuelämäni matkalle pelottomana.