maanantai 5. kesäkuuta 2017

Ympyrä sulkeutuu

"Sinulla on sitten hieno poika"

"Sinua haluan onnitella, koska olet saanut tuollaisen naisen"

Molemmat lapseni valmistuivat tänä keväänä ammatteihin. Juhlimme isosti kahdeksankymmenen vieraan voimin. Päivällä sukulaisten ja perhetuttujen kanssa, illalla nuoret juhlivat kavereidensa kanssa. (Tyttäreni on 26-vuotias, mutta minulle kaikki alle 30-vuotiaat ovat nuoria.)

Ensimmäisen sitaatin kuulin eräältä ihmiseltä poikani tyttöystävän juhlissa, hän on tavannut poikaani useasti, mutta minä tapasin hänet ensimmäisen kerran. Hän esittäytyi ja kertoi miten hieno poika minulla on, onnitteli minua siitä.

Toisen sitaatin sanoi eräs vieras juhlissamme tyttäreni avopuolisolle. Tytär oli pitänyt juuri elämänsä ehkä parhaan puheen ja itkettänyt isoa joukkoa vieraitamme. Tunsin niin suurta rakkautta tytärtä kuunnellessani ettei minulla ole sanoja sitä kuvailemaan.

Olen tuntenut niin mittaamattoman paljon iloa ja onnea viime päivinä näistä kahdesta lapsestani. Ei sen takia mitä he tekevät, vaan sen takia millaisia he ovat. Olen itkenyt poikani valmistujaisjuhlissa ja katsellut häntä sydän pakahtumaisillani.

Varmasti jokaisen äidin mielestä se oma lapsi on juuri aivan erityinen ja erinomainen. Tämä tunne jatkuu vaikka lapset kasvavat isoiksi. On valtavan ihanaa kuulla hyvää palautetta lapsistaan, vaikka he ovat jo aikuisia.

Olen katsellut näitä lapsiani ja saanut myös hitusen itsetuntoa äitinä olemiseen lisättyä. En ole voinut olla aivan paska äiti, kun nuo kaksi ovat tuollaisia. Vaikka en ole ainoa asia heidän elämässään, siis joka muokannut heitä, niin ehkä minulla on ollut siinä kuitenkin jokin pieni osa.

Näihin juhliin on sisältynyt se tietoisuus taivaslapsen poissaolosta tavallista herkempänä liikuttumisena, yllättävänä palana kurkussa tai viiltävänä ikävänä. Päiväjuhliin olin tehnyt pienen videon vanhoista kotivideoista, siellä hänkin oli, saimme hetken kuulla hänen ääntään, katsoa häntä ja näin hän oli mukana näissäkin juhlissa.


Lapsuuteni rakkain ja läheisin serkkuni soitti minulle lapseni kuoleman jälkeen. Hän esitti osanottonsa ja kertoi olevansa työharjoittelussa kukkakaupassa, oli valmistumassa floristiksi. Hän kertoi, että hautaustoimiston kukkatilaus oli tullut juuri heille ja että hän valmisteli nämä siunauskappeliin tilaamaani valkoiset ruusut.

Minusta ajatus tästä tuntui järkyttävän kauniilta ja lohdulliselta.

Tänä keväänä samainen serkku otti taas yhteyttä ja kertoi valmistelevansa mielellään kukka-asetelmat lasteni juhliin. Tämä olisi hänen lahjansa heille. Hän toikin tullessaan useita erittäin kauniita ja herkkiä asetelmia juhlapaikalle ja taas minusta tuntui järkyttävän kauniilta ja lohdulliselta tämä teko.

Ympyrä oli sulkeutunut.